maanantai, 22. maaliskuu 2010

Työpaikkakiusaaminen ja -syrjintä

 

Kerronpa teille kaksi tositarinaa. Ensimmäinen koskee työpaikkasyrjintää ja toinen työpaikkakiusaamista .

Ensimmäinen tositarina:

Erään arvostetun Chi Kung-ryhmän ryhmän ohjaajan vuokrasopimus sanottiin 10vuoden jälkeen yhtäkkiä, ilman keskustelua irti, koska hän halusi pitää kiinni aikatauluista ja tuhahti edellisen ryhmän ulkomaalaisesta vetäjästä jotain samantasoista, kuin että minä sanoisin kaikkien suomalaisten olevan kateellisia. Syy rasismi.

Toinen tositarina:

Tulin uutena työpaikkaan ja sain luvan maisterinopintoihin työajalla. Lähin kollegani ei suostunut yhteistyöhön kanssani eikä puhunut minulle moneen vuoteen. Hän myös julkisesti epäili kykyäni hoitaa työtäni. Muutaman vuoden aikana uuvuin ja minulle selvisi, että moni edeltäjäni oli lähtenyt paikaltani itkien tai siirtynyt toisiin tehtäviin. Syy kateus.

Mitä me teimme; minä, sossu ja hän, ryhmänohjaaja?

Aivan ensimmäisenä haimme avoimesti tukea itsellemme, keskustelimme ja purimme tunteitamme ystävien/ryhmäläisten/työkaverien kanssa. Mutta emme rähjänneet tai käyttäytyneet asiattomasti työpaikoillamme, sillä emme halunneet antaa valtteja kiusaajan/syrjijän käteen. Seuraavaksi otimme kumpikin tahollamme yhteyttä viranomaisiin, hän juristiin ja minä luottamusmieheen sekä esimieheeni; hän jotta saisi korvauksen laittomasta irtisanomisesta ja minä, jotta tietäisin oikeuteni työpaikkakiusaamisen uhrina.

Hän sai korvauksen laittomasta irtisanomisesta. Minun esimieheni puuttui asiaan työpaikalla ja kiusaaminen loppui.

 

Henkistä väkivaltaa työpaikoilla ei saa hyväksyä, joten:

  1. Älä ole hiljaa. Älä myöskään katso sivusta!

  2. Älä lannistu. Hae tukea ja pura tunteesi muualla. Puhu ystäville ja työkavereillekin, jos se on mahdollista. Ota tarvittaessa yhteys työterveyshuoltoon tai ammattiauttajaan.

  3. Toimi. Esimiehen velvollisuus on puuttua asiaan ja jos hän kiusaa tai syrjii, kiipeä johtajaportaita ylöspäin tai ota yhteys luottamusmieheen, työsuojeluvaltuutettuun tai juristiin.

  4. Pidä puolesi, mutta älä menetä malttiasi. Tämä lisää vettä syrjijän tai kiusaajan myllyyn ja hän saa aiheen syyttää sinua lisää.

  5. Älä syytä itseäsi, mutta mene myös itseesi.

Prosessi oli raskas, mutta se kannatti. Itsetuntoni ja -tuntemukseni paranivat, hahmotan ja ymmärrän tämän usein epäselvän ja kivuliaan asian paremmin ja puutun siihen helpommin. Sosiaalityö ei valitettavasti todellakaan ole vapaa tällaisesta väkivallasta.

Onnitteluni Johanna Korhoselle ja tukeni Marja-Sisko Aallolle! Rohkeita naisia kummatkin.

 

Sossutantta Selma

 

 

torstai, 25. helmikuu 2010

Hyvän peruselämän resepti

 

Katselen päivällä telkkarista Voimalaa, jossa puhutaan hyvästä elämästä ja oravanpyörästä tai tarkemmin miten siitä pääsee pois. Vuorotteluvapaasta nauttivana kuuntelen tarkkaan. Päähäni jää käsite peruselämä. Välittömästi alan kyhätä omaa hyvän peruselämän reseptiäni.


Vuorotteluvapaalaisen pata à La Selma:

Hitaus

Chi Kung

Itsensä parantava ihminen

Liikunta

Hyväntuulisuus

Rahattomuus

Luovuus


Sekoita ainekset vapaalla kädellä sopivassa suhteessa toisiinsa ja ulkopuoliseen elämään, kuten ystäviin, kulttuuriin tai koulutukseen.


Hitauteen perehdyin jo viime keväänä Carl Honorén mainion kirjan Slow-manifesti hitaamman elämän puolesta avulla. Ajatus nappasi heti; aloin käyttää työmatkoilla junan edellistä pysäkkiä eli kävellä kaksi kertaa kaksikymmentä minuuttia joka päivä. Kävely toimi vallan mainiona virittäjänä aamulla ja tasaajana iltapäivällä. Palasin myös vanhan harrastukseni kutomisen pariin. Ennen kaikkea aloin systemaattisesti järjestää tätä vuoden sapattivapaata.

Hitauteen liittyy myös Chi Kung, jota olen viime syksystä harrastanut Riitta Kokon johdolla. Chi Kung on kiinalaista aamuvoimistelua, jota myös energialiikunnaksi kutsutaan. Rauhoittavan ja tasapainottavan vaikutuksen lisäksi säännöllinen Chi Kungin harjoittaminen auttaa kehoa parantamaan itse itseään, varsinkin jos siihen liittää esim. akupainannan. Suosittelen vasitenkin kaikille stressaantuneille ja kolotetuille.

Kaivelin kirjahyllyäni ja aloitin vihdoin lukea Susanna Ehdinin kirjaa Itsensä parantava ihminen, jonka sain lahjaksi vuonna 2002! Ehdin kirjoittaa sujuvasti itä- ja länsimaisen lääketieteen yhdistämisestä. Kyse ei ole joko-tai vaan sekä-että, kummallakin on paikkansa.

Välillä pidän villasukka-pyjamapäivän ja luen tänä vuonna 90-vuotta täyttävän brittikirjailijatar P.D Jamesin dekkareita ja syön herkkujätelöä, mutta muina päivinä liikutan kehoani joko ulkona tai sisällä. Suosikkejani ovat olleet pehmeät lajit kuten omatekoinen jooga, kävely, hiihto, vesijuoksu ja kuntosali hitain liikkein ja pitkin venytyksin. Liikunnan ja kiireettömyyden myötä lähtevät endorfiinit nousuun, joten olen ollut hyväntuulinen. Katson kaupungilla vieraita silmiin ja hymyilen. Moni hymyilee takaisin ja alkaa juttelemaan!

Koska vuorotteluvapaakorvaus on noin kolmasosa palkasta rahaa on vain välttämättömimpään. Olen uudelleen löytänyt kirpputorit ja kaurapuuron. En aliarvioi ollenkaan pysyvän köyhyyden karmeutta, mutta rahattomuudella, ainakin väliaikaisella, on myös rauhoittava puoli.

Kahden kuukauden kuurin jälkeen tunnen virkistyneeni ja ajatukset ovat alkaneet kiertää uusia ratoja. Luovuuteni kuplii tai jumittaa, mutta minä voin antaa sen tulla ja mennä, kuten muutkin ajatukset ja asiat. On aikaa elää ne läpi. Toisina päivinä syntyy paljon ja sitten taas vähemmän. Välillä kurmutan itseäni tekemän ja välillä annan itselleni periksi. Haen omaa rytmiäni, joka on minulle laiskuuden ja sopivan stressin ohella, yksi luovuuden kulmakivistä.

Sosiaalityötä tehdessäni en päässyt tähän rauhaan, mutta toivon, että joskus piiitkän ajan kuluttua :)) työhön palattuani voin kantaa näitä hedelmiä mukanani. Taidankin tulostaa tämän läpyskän jääkaapinoveeni muistutukseksi jo nyt.



Pitenevistä päivistä nauttiva


VapaaHerratarSelma

maanantai, 8. helmikuu 2010

Piteneviin työuriin pientä säätöä, pliis!

Kuusikymppiset naiset saavat minut, viisikymppisen, ajattelemaan työelämän mielekkyyttä.

 

Illalla bussipysäkillä tapaan naisen, joka kertoo minulle tarinaansa: Koulutuksen hän oli hankkinut nuorena, mutta se vanhentui, sillä aikaan kun hän palkatta hoiti lapsia kotona. Sen jälkeen keski-iässä oli alkanut pätkätöiden putki ja kolotukset. Kolotusten pahetessa nainen oli viisaasti arvioinut itseään ja pyytänyt sellaisiin hommiin, jossa ei olisi toisten hyvinvoinnista niin paljon vastuussa. Vakituista siivoojan paikkaa ei kuitenkaan löytynyt, joten pätkätyöt jatkuivat. Viimein pahenivat kolotukset entisestään ja hän siirtyi sijaiseksi osa-aikaiseen puhelinmyyntityöhön, joka on helpompaa istumatyötä. Huono ei hänen tuloksensa ole ollut, mutta ei se ole yltänyt huipputasolle. Vain huipuille on vakituista työtä tarjolla.

 

Seuraavana päivänä kuuntelen toista kuusikymppistä, joka on työssä julkisella työnantajalla hyvässä asemassa. Työnantaja saneeraa: yksi kolmannes yksikön työntekijöistä saa lähteä tai siirretään muualle. Työt jaetaan jäljellejäävien kesken. Tälle ihmiselle oli kylmästi ilmoitettu, että laskennallinen eläkeikäsi on vuonna 2011. Ei hän haluaisi jäädä eläkkeelle vielä 62-vuotiaana, ei edes suurempien työtaakkojen uhalla.

 

Onko nyt todellakin niin, että puhe työurien jatkamisesta on vain puhetta, käytännössä ikärasismi jyllää edelleen? Tai ettei työelämästä löydy vakituisia vaihtoehtoja kokopäiväisen ylityöllistetyn virkatyön ja huipputulosta tekevän myyntitykin väliltä? 

 

Pelkkää tuuppimista

 

Työnantajat, osin hallituksen kanssa, vaativat raippaa porkkanoiden tilalle: varhennetun- ja osa-aikaeläkkeen sekä eläkeputken poistamista ja eläkeiän nostamista. Rajusti köyhät ja kipeät kyykkyyn. Työttömyysturvaa on kiristetty huomattavasti samalla, kun työttömyys kasvaa. Itsensä työllistävät pienyrittäjät ovat aina olleet tässä maassa lainsuojattomia sosiaaliturvan suhteen eikä työttömyysturvan muutokset tuo tähän helpotusta. Palvelualalla sietämättömän pienipalkkaiset osa-aikamyyjät pidennettyine työaikoineen ja pilkottuine työpäivineen, litistyvät monopoli keskittymien rattaissa. Myyntityössä vain nuoret ja dynaamiset tykit pärjäävät. Puhumattakaan puolikuntoisista työhönkuntoutujista, heidän panoksestaan kukaan ei ole kiinnostunut, sillä se ei ole taloudellisesti tuottavaa. Kuitenkin kaikkien pitäisi osallistua ja jaksaa, mutta ilman vaihtoehtoja ja tukea.

 

Mahdoton yhtälö sanon minä. Nykyisellään.

 

Kyllä me jaksaisimme, jos saisi olla reilusti seniori ja vähän tukea sekä valinnanvaraa pohdimme bussipysäkillä naisen kanssa. Kyllä me sitten pärjäisimme, me kokeneemmat ja rauhallisemmat. Työhaluja meillä kummallakin on vaikka 70-vuotiaaksi saakka.

 

Oma ideaali tulevaisuuteni näyttäisi tältä nyt kun lapset ovat maailmalla ja asuntolaina on maksettu: Vakituinen osa-aikatyö sosiaalityössä, joka takaisi perustoimeentulon. Tämän lisäksi toimisin yrittäjänä, freelancerina tai tuntityöntekijänä joustavasti, projektiluontoisesti ja täyttäisin täydennyskoulutusvelvoitteeni riemumielin opiskelemalla lisää. Tätä osaa saisin säädellä itse omaehtoisesti ja joustavasti, korvauksen saisin tehdyn työn tai ammattiopintojen mukaan.

 

Kevennettyä tai osa-aikatyötä voisin tehdä joustavasti 60-70-vuotiaana, ellen innostuisi täysipäiseen ja -päiväiseen kokoaikatyöhön uusissa otollisissa olosuhteissa. Seniorina saisin työterveyshuollon kautta kuntoutusta ja työnantaja voisi tarjota vaikka ylimääräisiä vuosilomaviikkoja. Liikunta- ja kulttuuriharrastuksia tuettaisiin työaikanakin, mutta ennen kaikkea saisin työrauhan, hieman arvostusta ja tarvittavat työkalut tehokkaaseen työskentelyyn.

 

Nyt vaikuttaa siltä, että me ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät raadamme niska limassa puolentoista ihmisen työmäärän hupenevien työkalujen ja kapenevien työtehtävien puristuksessa. Nykyisessä tilanteessa täysipäiväinen asiakastyö sosiaalityössä edes 63-vuotiaaksi saakka ei ole minulle vaihtoehto.

 

Pienellä säädöllä, joustoilla ja vaihtoehdoilla, pidentyvä työura on hyvä asia, sillä työnteko on antoisaa ja mielenkiintoista, jos reunaehdot ovat inhimilliset. Porkkana ei kuitenkaan voi olla pelkästään taloudellinen vaan myös maukas ja mehukas pehmeässä ravintorikkaassa mullassa kasvanut. Laatua peliin!

 

 

Kuten tasavallan presidenttimmekin sanoi, pakottaa ei voi.

 

 

SossuTantta Selma

 

Ps. Kiitosta saa tämä vuorotteluvapaa järjestelmä. Aivan mahtavaa!

 

 

 

 

sunnuntai, 6. joulukuu 2009

Työnorganisointi - eli miten estää infoähky tai tietotulvaan hukkuminen

Aamuhämärissä työhuoneessani epämääräiset pinot näyttävät kaoottisilta. Eilen minulle oli tullut kiire kotiin, koska kokous oli venynyt pitkäksi. Tapojeni vastaisesti jätin työt levälleen, en järjestykseen, en pinoihin, en keltaisten dementialappujen viitoittamiksi. Enkä tehnyt työlistaa täksi päiväksi. 

 

Kanavat joita pitkin tullaan ja mennään

Peruspinojen (odottaa erilaisia lisäselvityksiä, odottaa lausuntoa, odottaa kotikäyntiä, odottaa päätöksen tarkistusta ja odottaa käsittelyä) lisäksi, on siis eilisestä sosiaalityöntekijöiden viikkopalaverista jäänyt pino kansioita ja muistiinpanoja näyttöpöydälle. Niistä pitää ensitilassa tehdä muistiinpanomerkinnät tietojärjestelmään. Muistilapulla puhelimen vieressä on harakanvarpaat jostain puhelusta juuri ennen kokousta sekä pöydänreunalla hakemani maaposti. Lankapuhelin näyttää punaista, joku on soittanut kokouksen aikana. 
 
Maaposti, muutama avaamaton kirje, jossa voi olla mitä vaan. Todennäköisesti kuitenkin hakemuksia, lausuntoja tai pyytämiäni lisäselvityksiä. On käynyt niinkin, että kirjeessä oli pieni nalle ja kiitoskortti, liikutuin sanattomaksi. Kirjeet ja asiakaspaperit (ja nallet!) ovat työn organisoinnin helpoin puoli, koska konkreettisina ne voi järjestää.
 
Puhelimet. Niitä on ruuhkaisimpina päivinä kolme; lanka, oma kännykkä ja neuvontapuhelin. Neuvontapuhelin taskussa voi pärähtää soimaan milloin vain. Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kyselyjä; asiallisia, hätääntyneitä, vihaisia, hämmentyneitä, vaativia. Kännykkä toimii virkapuhelimena, jotta muut työntekijät tavoittaisivat, se on lähes aina auki, joskus tietysti äänettömällä. Lankapuhelimen avaan päivittäin kello yhdeksän. Puhelinaikana neuvon, ohjaan, vastaan kyselyihin, kirjoitan muistiinpanoja ja yhteydenottonäyttöjä tietojärjestelmään ja listaan toimenpiteitä tehtäväksi. Viestin lankaan voi jättää 24/7 ja vastaankin siihen lähes poikkeuksetta.
 
Sähköpostin avaan jossain välissä. Sinne voi tulla kaikkea edellä mainittua ja sen lisäksi koulutustarjouksia, mainoksia ja muuta kaikkien tuntemaa sähkösälää. Sähköpostin etu on, että voin vastata viesteihin, kun minun työrytmiini sopii. Ellei tietysti ole jotain hyvin kiireellistä! Sähköiset viestit välkkyvät hetken verkkokalvolla ja unohtuvat helpommin, ellei niitä tulosta itselleen muistutukseksi. Pahinta on esimiesten epämääräinen sähköpostijohtaminen; ohjeita, tiedotteita, pöytäkirjoja saapuu solkenaan, usein tuplana. Kaikki pitäisi ehtiä lukea, jotta tietää miten toimia ja missä mennään. Hyvällä sisäisellä tiedottamisella on kestotilaus! 
 
Sitten on vielä ovi, johon saattaa yllättäen koputtaa asiakas tai useammin työkaveri kysymäkseen neuvoa, näkemystä tai tuletko syömään. Tai vaan istahtaa tuolille ja puuskuttaa hetken, jotta taas jaksaisi. Kannattelemme toisiamme, myös minä puuskuta kollegan huoneessa välillä.


Taustatyötä yhteydenottokanavien verkossa
 
Päivittäistä palveluohjausta lukuun ottamatta, edellä kirjoitettu on vasta taustatyötä, jota useimmat sosiaalityöntekijät tekevät koko ajan. Paperinpyöritys-, sähköposti- ja puhelinrumba, on kokoaikaista ja jokapäiväistä. Itse asiakastyö, moniammatilliset neuvottelut ja kokoukset, se jota kait useimmiten sosiaalityöksi kutsutaan, on vain näkyvin osa työtä. 
 
Jos kaikki yhteydenottokanavat ovat kokoajan auki tilanne on lähinnä reaktiivinen. Sen tekee mikä eteen ensimmäisenä tulee ja siinä rumbassa uupuu aika nopeasti, sillä yhteydenotot eivät lopu. Töistä tulee epämääräisiä muistinpohjalla olevia läikkiä, tekemättömiä, päässä epäjärjestyksessä olevia ja sellaiset työt rasittavat eniten, ainakin minua. 

 
Viivaa kalenteriin ja punaista valoa

On tukittava yhteydenottokanavia ja vedettävä viivaa kalenteriin, jotta voi keskittyä. Tietotulvan järjestäminen, erilaiset suulliset, kirjeitse ja sähköisesti tapahtuvat omat yhteydenotot ja keskustelut sekä tärkeiden muistiinpanojen kirjoittaminen ei onnistu, jos työ keskeytyy sattumanvaraisesti kokoajan. Tämä on vielä aika selvää, mutta kuinka moni tulee ajatelleeksi, että tilaa, rauhaa ja keskittymiskykyä edellyttävät myös ajattelu, tietojenkeruu & järjestely, keskustelu ja kirjoittaminen, jotka aina edeltävät vaativien päätösten ja lausuntojen tekoa. Silloin viimeistään on sammutettava puhelimet, laitettava punainen valo oveen ja annettava sähköpostin välkkyä rauhassa. 
 
Joten hyvä saa olla organisoimaan ja priorisoimaan, jotta selviää perustehtävästä. 
 
Minä organisoin ja priorisoin itseni nyt joulun viettoon ja vuorotteluvapaalle. Ilahtuneena kiinnittämästänne huomiosta blogiani kohtaan, toivotan kaikille lukijoilleni Iloista joulua ja Toivorikasta vuotta 2010. 
 
 
Sossutantta Selma
 
 
Ps. Jatkan kirjoittamista ensikin vuonna, tosin aiheet saattavat vähän levitä sosiaalityön yli, ohi ja läpi regular_smile.gif
 

maanantai, 2. marraskuu 2009

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on aina rikos

 
Jämsän käräjäoikeus langetti lokakuun alussa kymmenen, kahdeksan ja seitsemään vuoden ehdottomat vankeustuomiot poikkeuksellisen törkeässä pedofiilijutussa. Äiti oli miesystävänsä kanssa haalinut ilmeisesti netin välityksellä kokoon joukon ihmisiä, jotka olivat osallistuneet ryhmäseksiin, jossa oli ollut mukana alle kouluikäisiä lapsia. Asuntoon oli asennettu nettikamerat, jotta orgioita oli päässyt seuraamaan muut asianosalliset. Lasten isovanhempien aloitteesta oli vyyhti paljastunut.
 
Seksuaalirikolliset ovat vankilahierarkian alinta kastia, eristyksissä pelkääjien suljetulla osastolla. Muiden vankien halveksimina ja pahoinpitelyä tai tapetuksi tulemista peläten. Pelkkä vankila ei auta ketään, puhumattakaan että parantaisi. Siitä huolimatta olen tyytyväinen, että rangaistukset ovat näin kovia, vaikka ensikertalaisina saattavat istua vain puolet. Ongelma on kuitenkin vaan lakaistu maton alle, jollei vankeinhoidossa ole resursseja ja tietotaitoa työskennellä pedofiilien ja muiden seksuaalirikollisten kanssa. Kun minä olin työssä vankilassa kaksikymmentä vuotta sitten, näin ei ollut. Nykyään tilanne on toivottavasti toinen, sillä seksuaalirikollisia voidaan lääkitä www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1247667159844 tai he voivat hakeutua Riihimäen vankilassa toimivaan STOP-ohjelmaan. www.vankeinhoito.fi/6349.htm.
 
On helppo lietsoa lynkkausmielialaa pedofiileja kohtaan. Nimien julkaiseminen netissä tai muussa julkisessa rekisterissä lietsoisi kansalaisia väkivallan tekoihin, sillä lasten puolustaminen herättää syviä ja voimakkaita tunteita. Kuten julkisuudessakin on todettu, myös lasten suojeleminen edellyttää nimien salassapitoa, ainakin silloin, kun kyseessä on perheen sisäinen seksuaalinen hyväksikäyttö, jolloin tekijä voidaan helposti yhdistää lapseen. Sen sijaan lasten kanssa työskentelevien taustan selvittämistä on kiristettävä, kuten suunnitteilla onkin.
 
Lapset ovat seksuaalisia ihmisiä, jotka tuntevat seksuaalista mielihyvää. He saattavat keikistellä ja tutkia sukupuolielimiä, joka on normaaliin lapsen kehitykseen liittyvää käytöstä. Pahimmassa tapauksessa huomion, hellyyden ja mielihyvän ajamina lapset voivat käyttäytyä siten, että seksuaaliviettiään hallitsematon aikuinen tulkitsee heidän käytöksensä halukkuutena. Näin sanovat itse pedofiilit, ettei lapsia aina suinkaan tarvitse houkutella. Pedofiilien kynsissä lapset  mm. yliseksualisoituvat. Aikuisten on tärkeää tunnistaa mahdollisen hyväksikäytön tunnusmerkit www.terveysportti.fi/pls/kh/kaypahoito.
 
Pedofiililla on raja aikuisen ja lapsen välillä pahasti hämärtynyt. Kun nämä hämärärajaiset miehet ja naiset surffaavat netin pornomaailmassa vahvistuu rajattomuus ja himo. Alkaa lasten tietoinen metsästys chat-palstoilla ja muissa yhteisöpalveluissa. Yksinäiset, välinpitämättömyyteen unohdetut, vanhempiaan uhmaavat, kehitysvammaiset ja käytöshäiriöisiksi luokitellut lapset ovat helppo saalis. Lapsi on kuitenkin aina syytön ja aikuinen vastuussa teosta, AINA
 
Seksuaalisuuden pimeä puoli on julma. Raiskausta käytettään sodassa nöyryytyksen ja tappamisenhimon purkamisen välikappaleena. Avioliitossa se kriminalisoitiin vasta 1994. Pornoteollisuus, on miesten keksimä kaupallinen rahastuskeino, jonka rattaissa ihminen on esine. Köyhiä lapsia, naisia ja miehiä myydään tai kaapataan kauniilla lupauksilla bordelleihin kautta maailman. Nettiporno on vapaa riistamaa, jossa tekijät ja uhrit kohtaavat.
 
Lapsiamme emme voi tältä suojella, mutta voimme rajoittaa ja kontrolloida heidän netinkäyttöä, puhua heidän kanssaan asiasta, voimme opettaa heille rajat rakkauden, hyväksikäytön ja väkivallan välillä. Ennen kaikkea voimme toimia, jos epäilemme hyväksikäyttöä, kuten näiden lasten isovanhemmat olivat tehneet. Luottamus aikuiseen on oleellista, jotta lapsi uskaltaa itse kertoa ja juuri tämä on rikkoutunut, kun lasta on hyväksikäytetty.
 
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos, joka vahingoittaa kaikkia osapuolia; sekä lapsia että heidän hyväksikäyttäjiä ja heidän puolisoitaan, sekä kummankin osapuolen vanhempia, isovanhempia, sisaruksia, ystäviä, työkavereita. 
 
Teko herättää minussa vahvoja ällötyksen, vihan ja koston tunteita. Tieto auttaa minua siinä, etten valahda hysteriaan ja lietsontaan. Sitä löytyy mm. Sosiaaliportista  www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/pahoinpitelyjahyvaksikaytto/ , Lastensuojelun keskusliiton sivuilta www.lskl.fi/showPage.php ,  ja yksityisen henkilön ylläpitämästä artikkelikokoelmasta www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/insesti.htm .
 
Me kaikki voimme myös estää lapsipornografian leviämistä Pelastakaa lapset Ry:n vihjepalvelun avulla. www.pelastakaalapset.fi/turvallinennetti/fi/toiminta/nettiturvallisuus/Vihjepalvelu
 
 
Voimia lastensuojelun, poliisin ja vankeinhoidon parissa työskenteleville kollegoille ja muille ammattilaisille.
 
 

Sossutantta Selma