Olemmeko me sosiaalityöntekijät sittenkin hukassa kuten Aamulehden kolumnisti syksyllä väitti? HUS:n johtoon yritettiin syksyllä kammeta toimialajohtajat. Lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan vahvan itsetunnon ylitse ei onneksi noin vain tallottu. Tehyn sairaanhoitajien vahva taisto on jo legenda. Entä me sossutantat, nuoret ja vanhat, tallotaanko meidän ylitse ilman että inahdamme? Onko meillä pokkaa erottua joukosta ja olla ylpeitä omasta osaamisestamme?

Finanssikiriisi heijastuu jo reaalitalouteen ja hyvinvointivaltion purku saattaa olla edessä, ainakin osittain. Yksityistetään, ulkoistetaan ja kilpailutetaan – ja rekrytoidaan halvempaa työvoimaa kuten Helsingin kaupunki, joka muutama vuosi sitten rakennemuutoksen nimissä muutti kolmasosan sosiaalityöntekijöiden viroista sosiaaliohjaajien viroiksi. Palkka on 400-500 euroa pienempi. Osa sosiaalityöntekijöiden tehtävistä delegoitiin sosiaaliohjaajille. Pilkottiin asiakasprosesseja sekä jo entuudestaan monimutkaista julkista palvelujärjestelmää entisestään sillä seurauksella, että sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjako takkuaan aika pahasti joissakin työpisteissä. Lisää selvityksiä sosiaalityön tarpeellisuudesta on työn alla sekä sosiaali- että terveystoimessa Helsingissä ja muualla. Sekavuudesta kertoo se, että työvoimatoimiston työpaikkailmoituksessa haetaan sosiaalityönohjaaja!! Nakerretaanko sosiaalityön ammattikunta pikkuhiljaa pois halvempien palkollisten tieltä?

Jos julkisen sektorin päättäjät eivät arvosta työtämme pääsevätkö sossuntantat mukaan yksityisen sektorin kilpailuun? Soitto Talentiaan, todellakin entiseen sosiaalityöntekijöiden liittoon paljastaa, että lakialoite yksityisestä sosiaalityöntekijöiden ammatinharjoittamisesta on hautautunut jonnekin uumeniin. Mikään ei estä minua menemästä mukaan ystävieni psykologin, puheterapeutin ja lääkärin perustamaan yritykseen ja kutsumasta itseäni sosiaalityöntekijäksi, mutta asiakkaillani ei ole mitään takeita siitä, että olen koulutettu sosiaalityöntekijä enkä sosiaaliohjaaja, lähihoitaja, kirjanpitäjä, sairaanhoitaja, pappi, juristi tai vaikkapa vapaaehtoistyöntekijä. Eikä minulla ole ammatinharjoittamislain antamaa turvaa kuten työtovereillani. En siis pääse edes yrittämään samoilta kalkkiviivoilta; kehittämään ja myymään tuotettani sosiaalityötä.

Kolmas sektori palkkaa mielellään hyvin koulutettuja sosiaalityön ammattilaisia, tosin ei sosiaalityöntekijöiksi, vaan projektijoiksikin tai suunnittelijoiksi. Kelpoisuusvaatimuksena ainoastaan soveltuva korkeakoulututkinto. Sossun uusi ura voi urjeta myös tutkijana, terapeuttina, työnohjaajana tai vaikka edunvalvojana, jos hankkii hieman lisäkoulutusta. Monet turhautuneet ovat jo näin tehneet.

Ei, ei ja ei !! Minä haluan työskennellä sosiaalityöntekijänä, juuri tällä nimikkeellä, ammattitaidolla ja koulutuksella. Kuinka moni lääkäri, pappi tai asianajaja, nämä vanhojen professioiden edustajat, suostuisi siihen, että sairaanhoitaja, diakoniatyöntekijä tai lainopillinen neuvonantaja tekisi heidän työnsä kokonaan? Mutta jaksammeko me sosiaalitädit yhä enenevien työtaakkojen, kunnallisten uhkakuvien ja varsin kielteisen julkisuuskuvan puristuksessa kehittää ammattiamme? Entä kuinka voimme luottaa liittoon, jonka hallituksessa ei ole yhtään sosiaalityöntekijää, joka pidennytti työaikaa ja joka puhuu vain sosiaalialasta ympäripyöreästi?

Sosiaalityö, jonka ytimessä on kokoajan ihmisen kohtaaminen, ei todellakaan ole liukuhihnatyötä, ei rutiininomaisesti laskelman tai kaavion mukaan menoa, ei nippu toimenpiteitä vaan edellyttää itsenäisyyttä, yhteistyö- ja harkintakykyä sekä kirjallista että suullista ilmaisutaitoa hyvän ihmis- ja yhteiskuntatuntemuksen ohessa.

Sosiaalityö on moniosaamisen laaja-alainen ammatti. Sosiaalityön ammattilainen kykenee kokonaisvaltaisesti näkemään; talouden, työn, terveyden, perhe- ja muiden ihmissuhteiden, asumisen, etnisen taustan, mielenterveyden keskinäiseen vuorovaikutuksen sekä yhteyden historiaan, päivänpolitiikkaan, eri yhteiskuntien rakenteisiin, talousjärjestelmiin, aatevirtauksiin ja elämänkatsomukseen sekä uskontoon. Sossutantta osaa tämän tiedon pohjalta luotsata, tukea ja voimaannuttaa; arvioida, pohtia ja päättää; verkostoitua, vastuuttaa ja koordinoida - sekä tehdä lopulta itsensä tarpeettomaksi sekä asiakastyössä että moniammatillisessa yhteistyössä.

Arviointi ja päätöksenteko edellyttävät kriittistä moninäkökulmaista reflektointia. Yksilöitä ja perheitä luotsaava työ tämän lisäksi vankkoja terapeuttisia valmiuksia. Työajan salliessa olen myös kiinnostunut tiedon keräämisestä, seurannasta, kehittämisestä, tutkimuksesta ja kouluttamisesta. Istunhan harvinaisella näköalapaikalla.

Yksinkertaista, ylitallottavaa ja helposti unohdettavaako? Olenko tarpeeton resurssi?

Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus eivät ole sama asia. Ja siinä juuri on rikkautemme. Meitä kaikkia tarvitaan. Ihan varmasti. Se on pläkkiselvää. Työnjaon selkiyttäminen ja perustehtävien kirkastus on kuitenkin paikallaan joissakin työpaikoissa. Toisissa tämä toimii moitteettomasti ja yhteistyö on hedelmällistä. Jos työnkuvia kuitenkin edelleen pilkotaan juoksutetaan asiakkaita turhaan.

Minusta meidän sosiaalityöntekijöiden on nyt aika erottua, tepastella rintarottingilla ja pitää meteliä itsestämme. Meillä on tieto-taito, koulutus, kokemus, kyky ja näkemys vaikuttaa. Me olemme harvinainen luonnonvara näillä kapea-alaisten erikoistujien työmarkkinoilla.

sossutantta Selma