Luovuus ei ole pelkkää tuottamista vaan myös vastaanottamista tai vaan lillimistä olemisen siedettävässä keveydessä. Luovuus karttaa suorittamista ja kiirettä, mutta ei kurinalaisuutta ja itsenäisyyttä.

Jos työntouhussa itsenäinen ja vastaanottavainen luova minä ja suorittava ja kireä kriitikko minä taistelevat verissäpäin, on hyvä muistaa kätilön perussääntö: Älä hätäile. Älä pakota. Odota kun aika syntymiseen on kypsä. Mutta tiedä myös, koska aika keisarinleikkaukseen on välttämätön.

Luovuus virkatyössä?

Onko luova työote mahdollista, kun tekee töitä toisen antamilla säännöillä, toisen ostamalla ajalla, toisen määrittämään tahtiin? Voiko odottaa ja antaa asian kypsyä? Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kohtaamisessa saa sosiaalityöntekijä tasapainoilla luovasti, päätösten teossa on jonkin verran harkinnan mahdollisuutta, joissakin paikoissa, mutta muuten työ on hyvin säädeltyä.

Työelämälle on varmasti hyötyä siitä, että työntekijä löytää alati muuttuvan tasapainon tekemisen ja kypsyttämisen välillä. Eli antaa työntekijälle mahdollisuuden toteuttaa kätilön sääntöä. Eikä palkitse puuhastelevia puurtajia maineella ja kunnialla, koska he väsyvät helposti, vaikka ulkoapäin katsoen näyttävätkin jaksavan. Oma kokemukseni on, että omien rajojen ja kapasiteetin tunteminen, myös siten, että sanoo välillä ei ja katsotaan, on helpottavaa sekä muille että itselle.

 

Meitä on moneksi

Työntekijöitä on luonnollisesti monen tyyppisiä. Taloussanomien artikkeli painottaa kuitenkin, että harva jaksaa työssä jatkuvaa kiirettä ja stressiä, joskin sietokyvyn rajoissa on suuria eroja. Toisille itsenäisyys on vapauttavaa ja toiset tarvitsevat selkeämpiä raameja.

Sosiaali- ja terveydenhoitoaloille on kuitenkin edelleen vaikea saada työntekijöitä. Tosin tilanne vuoden takaisesta on jonkin verran helpottunut, mutta sosiaaliala pitää edelleen kärkipaikkaa alana  jolle on vaikea rekrytoida työntekijöitä, raportoi Työ-ja elinkeinministeriö. Kun sosiaaliala määritellään näin laajasti, sisältää se kovin monenlaista työtä. Sosiaalityöntekijöiden virkoihin ei kuitenkaan ole ollut tunkua ainakaan niissä paikoissa, joissa itse olen työskennellyt. Työvoimapula-alaksi se on luokiteltu.

Velvollisuudentuntoisia suorittajapuurtajia

Jotain on siis vialla, kun nousevan tyttömyyden aikana ei saada rekrytoitua sosiaalityöntekijöitä. Sosiaaltyön ammattilaiset, vaikuttavat minusta enemmän tunnontarkoilta ja velvollisuudentuntoisilta työntekijöiltä kuin lusmuilta. Kerrassaan fiksujakin ovat ja ahkeria. Työmoraali on korkea. Vaikka tätä kaikkea olen tietysti vähän jäävi sanomaan.

Työpaikoilla on kuitenkin usein tiukka sosiaalinen kontrolli ja näennäispuuhastelukin on parempaa kuin tuulettaa kahvihuoneessa sitä ettei jaksa tai huvita tai kiinnosta, juuri nyt. Vaikka juuri se voi olla vain tapa pysähtyä ja vetää henkeä ja ottaa rennosti, jotta luovuus saisi edes pienen mahdollisuuden. Ei kai kukaan enää ajattele, että asioiden pohtiminen ja päätösten kypsyttäminen tarkoittaisi laiskuutta ja lusmuilemista?

 

Taiteen voima

Sosiaalityöntekijä, toimittaja ja tutkija Kristiina Koivunen kirjoittaa kirjassaan Taiteilijatreffit sota-alueella siitä kuinka sijaistraumatisoitumisesta ja kiivaan tekemisen aiheuttamasta sekavuudesta voi toipua. Taiteella ja oikealla, luovalla aivopuoliskolla on tässä prosessissa suuri rooli. Hän käyttää luovuuden herättelyssä ja kanavan auki pitämisessä samaa menetelmää kuin minä; aamusivujen kirjoittamista ja taiteilijatreffejä itsensä kanssa. Kirjoitan lähes joka aamu noin 20 minuuttia ihan mistä vaan mitä mieleen tulee ja vien säännöllisesti itseni kauneuden äärelle ihmettelemään.

Koivunen sivuaa myös virastotyöläisten uupumista ja pakkopaitaa. Voiko työntekijä virkistyä, jos rakenteet eivät muutu ja pakkotahtisuus jatkuu? Riittääkö oman asenteen muuttaminen, oikean aivopuoliskon käyttöön otto, kun ei voi todella vaikuttaa omiin työtapoihin ja -käytäntöihin?

Ei taide ketään autuaaksi tee, mutta kauneudessa on koukuttava vaara, koska on pysähdyttävä katsomaan, kuuntelemaan ja tuntemaan, ihan lihallisesti tai tunnelmoimaan. Tämä antaa voimia.

 

Oma rytmi ja luovuus

Vuoroteluvapaalla olen löytänyt oman rytmini ja luovuuteni, alati muuttuvia kumpikin. Mutta saanko virkamiehenä tehdä sosiaalityötä itsenäisesti, vuorovaikutuksessa ja omaa rytmiäni kuunnellen? Uskon, että olisin näin tehokkaampi ja inhimillisempi virkatyöntekijä. Ulkoisia säätelijöitä ja vasemman suorittavan aivopuoliskon uuvuttajia, kun työssä on ihan tarpeeksi.

Minä kuulun selvästi näihin itsenäisen työn tekijöihin ja ahdistun liioista säännöistä ja liian tiukoista puitteista. Minkälainen työntekijä sinä olet?

 

VapaaHerratar Selma

 

PS. Lämpimät kiitokset Talentialle, joka tuki viestinnän opintojani Palmeniassa. Ainoa referenssini liiton toiminnassa, kun on tämä blogi.