- Kaksi tuntia aikaa lähtöön, kuului sekä vaarini sana Viipurissa että ukkini käsky Hiitolassa.
Kumpikin vanhempani olivat yksivuotiaita, kun he tahoillaan keikkuivat evakkokuormien jatkeena, kohti turvapaikkoja pois sodan jaloista. Heillä ei itsellään ole muistoja kotiseuduistaan, mutta Karjala on elänyt perheessämme Viipurilaisena osakuntana, lauluina ja asenteina. Isovanhempieni niukkoina tarinoina. Äidiltäni kajahtaa vieläkin usein: karjalaisena en voi (tai voin) ymmärtää … Vanhempani puhuvat myös vihdon kumpikin kuolemanpelosta, jota he lapsina kokivat pommisuojissa sodan aikana.
Keväällä 2010 minulla oli tilaisuus matkustaa äitini suvun kotiseudulle Kannaksen Karjalaan.
******
Suru tyrskyää
Palataan kuitenkin ensin muutama vuosi taaksepäin, aikaa jolloin 1990-luvun alussa luen lehdestä artikkelia entisen Jugoslavian pakolaisista. Vanhan mustahuivisen ja ryppyisen pakolasimummon tarinan äärellä itkettää. Lopulta ulisen hervottomasti mummin Hiitolassa sijainneen mahtitalon lehmien pinkeitä utareita, kun ne oli jätetty yksin inuamaan ihmisten lähdettyä sotaa pakoon vuonna 1939.
Viha tihkuu
Kotiseutumatkalla keväällä 2010 ylitettyämme Venäjän rajan alkaa matkatovereissani kukkia ryssäviha. Tulen valitettavan tietoiseksi omista epäluuloistani ja ylimielisyydestäni venäläisiä kohtaan. Kuin olisin vetänyt vanhan tutun, mutta pieneksi jääneen paidan ylleni. Perinnöksi olen minäkin saanut ryssävihan ja puolinationalistisen uhon, jonka läpi rajanaapurissa näkee vain pahaa ja huonoa eli kun tehdään huonosti niin tehdään venäjäksi.
Ehkä suru on kääntynyt muukalaisvihaksi sukupolvella, joka menetti kaiken. Orpoudeksi, joka uhittelee.
Tunnollisuus teeskentelee
Matkatoverini ylistävät suomalaista tunnollisuutta, kunnollisuutta, luotettavuutta ja ahkeruutta. Jopa Pietari kuulemma rakennettiin Suomalaiselle maalle Suomalaisin voimin. Ei valiteta turhista, vaan ollaan kunnon työihmisiä. Tunnen vieläkin lievää syyllisyyttä laiskottelusta, lusmuilemisesta tai jopa ihan tavallisesta rentoutumisesta. Aikuisiällä kun olen saanut opettelemalla opetella pysähtymään, olemaan tekemättä mitään ja rentoutumaan ilman suorituspaineita.
********
Saman maan kamaralla
Kannaksella sukuni vanha kotikylä on täysin tuhoutunutta pusikkoa ja mummon lapsuudenmaisemat Kivennavalla neuvostovenäläisen rappioarkkitehtuurin kyllästämää takamaata. Iltaisin kuvaan pala kurkussa Terijoen viimeisten pitsihuviloiden rippeitä mummoni muistoksi. Venäläisten suhtautuminen kotiseutumatkailijoihin on ynseää ja matkatovereideni paatoksellinen karelianismi kyllästyttävää.
Mutta olen vihdoin kartalla. Kävelen samalla kamaralla kuin esivanhempani. Katselen samoja, tosin jo muuttuneita, maisemia. Nyt minun ei enää tarvitse kuvitella ja se jo pelkästään tuntuu eheyttävältä.
*******
Maahanmuuttajien ja pakolaisten vaikeudet
Kotiin palattuani alan lukea ja hakea tietoa.
Karjala oli minun lähisukuni kotipaikka ja heimo viisisataa vuotta, olen savolaisten maahanmuuttajien ja ruotsin kuninkaan käskyläisten jälkeläinen Kannaksen Karjalasta. En suinkaan alkuperäisen karjalaisväestön osa. Heidät tuhottiin tai vietiin muualle Venäjälle, lähinnä Tveriin. Viimeksi soditun sodan takia evakuoitiin koko luovutetun karjalan suomenkielinen väestö. Tässä pakolaisten joukossa olivat vanhempani. Heitä ei otettu riemulla vastaan, vaan vieroksuttiin ja kiusattiin.
Nykyisillä toisenpolven maahanmuuttajilla ja pakolaisilla on todettu runsaasti sopeutumis- sekä oppimisvaikeuksia. Heidän työttömyysasteensa on kantaväestöä korkeampi, samoin heidän suhteellinen osuutensa varkaus- ja väkivaltarikostilastoissa. Nykyään tiedetään, että kiusaaminen ja syrjintä vaikuttavat kielteisesti itsetuntoon ja sopeutumiseen sekä käytökseen. Ne heikentävät hyvinvointia ja jatkuessaan niillä voi olla pitkäaikaisia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.
Toisen sukupolven selviytyjät
Toisen maailmansodan natsien tuhoamisleiristä selvinneiden ihmisten menneisyys on katkennut erityisen raa ´alla tavalla. Saattaa tuntua kaukaa haetulta verrata siirtokarjalaisia juuriani Auschwitziin, mutta maahanmuuttajatutkimusten ohella verkosta kaivamani tieto toimii hyvänä heijastuspintana.
Tuhoamisleireiltä selvinneiden jälkeläisten psykologinen, sosiaalinen ja fyysinen perintö käsittää sekä myönteisiä selviytymismekanismeja että kielteisiä taipumuksia riippumatta siitä onko tapahtumista puhuttu vai ei.
Myönteisiä perittyjä selviytymismekanismeja ovat aloitekykyisyys, sitkeys ja sopeutuvaisuus. Kyky selviytyä haasteista. Selviytyjien lapset ovat usein ahkeria ja suorituskeskeisiä. Heillä on myös usein vahvat perhe-arvot ja -siteet.
Jos kokemuksista tuhoamisleireillä on puhuttu lapset tuntevat olonsa usein ylikuormitetuiksi ja hämmentyneiksi. Jos niistä taas ei ole puhuttu lapset saattavat elää salaisuuden kanssa, joka imee voimat ja he tuntevat itsensä tyhjiksi ja väsyneiksi.
Kielteisinä taipumuksina mainitaan lisäksi suurempi taipumus masennukseen, ahdistukseen ja post-traumaattiseen stressiin. Selviytyjien perheissä lapset kokevat myös syyllisyyttä, jos he yrittävät irrottautua perheen arvoista. Vanhemmat saattavat kokea lastensa käytöksen epäkunnioittavana ja hylkäävänä, jolloin erilaisuus saatetaan kokea uhkana. Lapset kokevat puolestaan ettei heillä ole ääntä, koska vanhempien julmia kokemuksia ei voi verrata mihinkään, sillä mikä voisi olla pahempaa kuin Auschwitz?
*******
Voin valita
Karjalan pitkän ja riitaisen historian tunteminen sekä toisen polven pakolaisten ja maahanmuuttajien sekä tuhoamisleireiltä selviytyneiden käytös-, tunne ja asennemallien periytymisen ymmärtäminen auttaa minua kokoamaan identiteettini osia syvemmältä. Liityn myös osaksi historiaa, jonka kautta ymmärrän nykypäivää.
Oman taustan; geneettisen ja sosiaalisen perimän, kulttuurin ja kielen ymmärtäminen ja käsitteleminen on voimavara, joka parhaimmillaan edistää yksilön mahdollisuuksia toimia monella elämän areenalla ja lisää kykyä toimia uusissa tilanteissa.
Suomi monikulttuuristuu ja ja kansainvälistyy nopeassa tahdissa. Tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa, koska voin valita kuuntelenko esivanhempieni muukalaisvihaista ja pelokasta ääntä vai hyödynnänkö omakohtaista kokemusta pakolaisuuden kivusta, surusta ja orpoudentunteesta.
Rakkaudella ja kunnioituksella siirtokarjalaisten menetyksiä kohtaan.
Vapaaherratar Selma
PS. Riemastuin lukiessani viimeisimmän Talentia-lehden artikkelia Helsingin eteläisen sosiaaliaseman nuorten tiimin sosiaalityön muutoksesta. He ovat ottaneet nuoret mukaan kokemustutkijoiksi. Aloittaneet yksilötapaamisten ohella ryhmätoiminnan. Tutkineet ja kehittäneet työtään yhdessä nuorten kanssa. Jippii!!
Kommentit